Shakin maailmanmestaruusottelu pelattiin vuonna 1927 hallitsevan maailmanmestarin, José Raúl Capablancan, ja haastajan, Aleksandr Alehinin välillä. Alehin voitti mestaruuden. Hän voitti kuusi, hävisi kolme ja pelasi tasan 25 peliä.

Ensimmäinen ottelupeli alkoi 16. syyskuuta 1927 Buenos Airesissa. Capablanca aloitti valkeilla. Hän avasi e-sotilaalla, mikä oli epätavallista. Avaus oli ranskalaisen puolustuksen vaihtomuunnelma, joka on tunnettu tasapelimäisenä. Peli loppuikin yllätystulokseen; Alehin voitti Capablancan luovutettua 43. siirron jälkeen. Capablanca ei sen jälkeen enää avannut ottelussa e-sotilaalla. Toinen peli oli kuningatargambiittia, ja se päättyi tasan jo 19. siirrossa.^[1] Kolmannessa pelissä Capablanca oli taas valkoisilla ja tasoitti ottelun. Alehin käytti kuningatarintialaista puolustusta. Peli oli samalla viimeinen, jossa käytettiin jotain muuta kuin kuningatargambiittia. Ottelu jatkui kolmella toiminnantäytteisellä tasapeliin päättyneellä pelillä. Seitsemännessä pelissä Alehin hätiköi hyökkäyksessään ja Capablanca onnistui saamaan etua. Peli pelkistyi torniloppupeliin, jossa valkealla oli ylivoimainen asema. Alehin luovutti 36:nnessa siirrossa, ja Capablanca siirtyi johtoon pistein 2–1. Ottelu jatkui taas kolmella tasapelillä. Yhdestoista peli huipentui tilanteeseen, jossa molemmilla pelaajilla oli lopulta kaksi kuningatarta laudalla. Asema oli silti Alehinin selvä voitto, ja hän tasoittikin ottelun pisteisiin 2–2. Tappio näkyi maailmanmestarin otteissa seuraavassa pelissä, kun Alehin vangitsi mustan tornin keskellä lautaa ja Capablanca joutui luovuttamaan. Alehin johti nyt ottelua 3–2. Pelaajat jatkoivat ottelua entistä varovaisemmin, ja kahdeksan seuraavaa peliä päättyi tasan. Capablanca yritti useasti ehdottaa ottelun keskeyttämistä ja sopimista useiden tasapelien takia, mutta päästyään johtoon Alehin ei enää suostunut keskeyttämään. 21:nnessa pelissä Capablanca yritti voittoa väkisin, mutta Alehin kumosi hänen pelitapansa tyylikkäästi ja voitti pelin. Seuraavassa pelissä Alehin sai neljän sotilaan korvauksen ratsustaan, mutta Capablanca taisteli silti itselleen tasapelin. Myös pelit 23–28 päättyivät tasan pelaajien voittoyrityksistä huolimatta. Capablanca kavensi tilanteen 4–3:een Alehinin erehdyttyä loppupelissä. Kaksi seuraavaa peliä päättyivät taas tasan. 32:nnessa pelissä Alehin jätti kuninkaansa keskustaan ja aloitti sotilashyökkäyksen kuningassivustan sotilaillaan. Capablanca joutui uhraamaan sotilaan puolustautuakseen, minkä Alehin käytti armotta hyväksi. Alehin saavutti jo viidennen voittonsa. Seuraavassa pelissä päädyttiin aikaiseen tasapeliin. 34:nnessa pelissä Alehin jäi sotilaan voitolle, mitä hän pyrki käyttämään hyväksi. Peli kesti 82 siirtoa, kunnes Capablanca luovutti. Alehin saavutti kuudennen voittonsa ja nousi maailmanmestariksi. Hänelle pidettiin ottelun päättymisen ja maailmanmestaruuden voiton kunniaksi juhlat, joista entinen maailmanmestari Capablanca jäi kuitenkin pois, sillä pitkä ottelu oli riitaannuttanut Capablancan ja Alehinin. Alehinin voitto yllätti lähes koko shakkimaailman, sillä hän ei ollut ennen ottelua voittanut Capablancaa yhdessäkään pelissä.^[2] Ottelu oli lopulta pidempi kuin yksikään sitten Labourdonnaisin ja McDonnellin vuoden 1834 pelien jälkeen.^[3][4][5][6]

Lähteet |

• Konsala, Kimmo: Kaksi shakkineroa. J. R. Capablanca, shakkikone, A. A. Aljechin, jumalainen jumalaton: heidän elämänsä ja pelinsä. Karisto, 1991. ISBN 951-23-2938-7 (sid.).

Viitteet |

Aiheesta muualla |

• Ottelun pelit